Lehden lukuyritys ja MRI

Nelonen ja Vitonen ovat molemmat poissa kotoa, toinen mieheni vanhemmilla ja toinen minun vanhemmillani. Voisi kuvitella, että on hiljaista ja rauhallista. Hiljaisempaa ja rauhallisempaa kyllä, mutta missään nimessä en edes kuopuksen nukkuessa ehdi lepäämään laakereillani.

Yritin sitä kyllä. Otin kupin kahvia, suklaata ja lehden, joka on odottanut lehtipinossa kolme viikkoa koskemattomana. Kaivauduin mukavasti sohvan nurkkaan ja käänsin ensimmäisen sivun. En edes muista mitä siinä luki, sain sen kuitenkin lukea rauhassa. Toiselle sivulle päästyäni oli jo ensimmäisellä elintärkeää asiaa. Vastasin ja ilmoitin samalla, että minä luen nyt, minua ei saa häiritä. Pääsin taas pari sivua eteen päin, kunnes taas tarvittiin mielipidettäni. "Joo ota se toinen, siitä tulee hieno kuva puhelimen suojakuoreen. Ai ei? No ota sitten tuo toinen."

Pääsin taas jatkamaan lukemista. Puolikkaan artikkelin jälkeen kyllästyin kuunteleman syöttötuolin kolinaa pöytää vasten. "ÄLÄ KOLISTA! Yritän keskittyä tähän lukemiseen ja toivon hiljaisuutta."

Jatkan taas. "ÄITII! MÄ TARVIIN LIIMAA!" "Aha. No ota. Antakaa mun nyt lukea. Ette puhu mulle kuin hätätapauksessa!"

Siinä vaiheessa kun olin ehtinyt kolmannen artikkelin puoliväliin alkaa eteisestä, makuuhuoneen vierestä kuulua kolinaa. Juuri sen huoneen, missä kuopus nukkui. Jotain tärkeää on hukassa. Ehdin juuri varoittaa metelöimästä makuuhuoneen vieressä, kun pinnasängystä kuuluu itkua. 

Jatkan lukemista joskus toiste. On se kaksi ja puoli artikkeliakin jo jotain. Tyhjää parempi.

Eilen oli muuten Vitosen magneettikuvaus päänsärkyjen vuoksi. Paikalla piti olla jo 7.30, syömättä ja juomatta. 

Etukäteen meille oli kerrottu, että saapuessamme sairaalaan laitetaan puudutusrasvaa, jonka vaikutettua laitetaan kanyyli ja annetaan esilääkitys. Luvattiin, että vanhempi saa olla paikalla nukahtamiseen saakka. 

Valitettavasti tulikin yllättävä muutos aikatauluihin ja Vitonen joutui vaihtamaan paikkaa hänen edellään olleen lapsen kanssa. Käytännössä se tarkoitti sitä, että kaikki esivalmistelut jäivät tekemättä ja jouduin jättämään hämmentyneen ja säikähtäneen pojan lähes varoittamatta tutkimussaliin hoitohenkilökunnan hoiviin. En saanut olla edes kanyylin laitossa mukana. Jälkikäteen kerrottiin anestesiaryhmän kieltäneet vanhempien mukana olon siksi, että jotku vanhemmat ovatkin alkaneet voida pahoin tai pyörtyneet kun lasta on pistetty.  

Kun haettiin Vitonen heräämöstä, ensimmäiset sanat olivat "Mä olin reipas poika. Mutta mua pelotti kun pistettiin piikillä!" 

Osastolla vielä seurattiin vointia ja annettiin ruokaa lapselle, mutta aika nopeasti pääsimme lähtemään kotiin.

Vaikka tutkimus odotteluineen oli odotettua nopeammin ohi, jäi silti vähän paha maku suuhun siitä, ettei tuota aikataulun muutosta hoidettu kovin lapsiystävällisesti. Annoin kyllä palautetta heti paikan päällä.

Tänään katsoo lääkäri kuvat ja vastaus tulee kirjeenä piakkoin.