Viikonlopun viettoon mökille

Vähän saadaan vaihtelua arkeen, kun lähden lasten ja siskoni kanssa viikonlopuksi mökille. Mies jää kotiin nauttimaan hiljaisuudesta ja lataamaan akkuja. Tulee kyllä hänellekin tarpeeseen. Alkaa molemmilla meistä olla jaksaminen koetuksella tämän arjen keskellä,.

Aamusta kävimme Nelosen, Vitosen ja kuopuksen kanssa Kakkosen luokassa tutustumassa, kun oli avoimet ovet- päivä. Ihmeen hyvin sujui poikien kanssa, vaikkei nyt ihan äänettömänä pojat pysyneetkään. Opettaja toi palikoita joilla pojat saivat rakennella oppitunnin ajan. Kävivät pojat toki välillä ryömimässä luokassa pulpettien alla, mutta suurempaa häiriötä he eivät aiheuttaneet.

Tuosta menimme suoraan viereiseen perhekahvilaan, jossa käymme joka perjantai. olen ihmetellyt joka kerta sitä, ettei Nelonen, saatika sitten Vitonen ota mitään kontaktia muihin lapsiin, vaan joka kerta he vaativat äidin leikkikaveriksi.
Tänään Nelonen otti uskaltautui ensimmäistä kertaa kysymään, haluaisiko eräs poika leikkiä hänen kanssaan. Valitettavasti poika ei halunnut leikkiä. Alkuun tuo ei vaikuttanut harmittavan Nelosta lainkaan, mutta myöhemmin harmi purkautui.Olin itse juuri kuopusta siirtämässä, kun näin tuon toisen pojan heittävän Nelosta lelulla ja Nelosen samantien kostavan. Ehdin väliin kun vieras poika oli heittämässä uudestaan. Raukka taisi säikähtää kun vieras nainen kävi komentamaan ja lähti itkien äitinsä luo. Itse jututin Nelosta ja selvisi hänen itse aloittaneen koko homman. Koska pojan kieltäytyminen leikistä edelleen harmitti, oli Nelonen alkanut tökkimään lelulla poikaa takamukseen, mistä täysin ymmärrettävästi harmistuneena hän oli heittänyt lelulla Nelosta. Kävimme tottakai sitten pyytämässä pojalta anteeksi.

Perhekahvilasta lähdettyämme molemmat pojat alkoivat karkailemaan ja sainkin tovin juosta heidän perässään. Molemmat säntäsivät koulun pihaan, missä oppilaat auttoivat saamaan heidät autoon. Vastaan tullut Kakkonen kantoi kuopuksen autoon, jotta itse sain raahattua vastaan hangoittelevan Nelosen autoon asti. Vitonen sentään kipitti lopulta kiltisti perässä, kun huomasi, ettei saanut reaktioita aikaan enää.

Päästyämme kotiin syömään ja lepäämään, pojatkin alkoivat rauhoittua. Vielä pitäisi pakata, vasta osa tavaroista on valmiina. Silti istun tässä kirjoittamassa ja syömässä pizzaa... Kauppaankin pitäisi vielä ehtiä.
Onneksi ei ole mitään tiukkaa aikataulua :)

Hyvää viikonloppua kaikille!

Tutkimuksia siellä ja täällä yhden jos toisenkin kanssa

Tänään kävimme lääkärillä Kolmosen kanssa tarkistamassa nielurisojen kokoa ja saatiin samalla lähete verikokeisiin, rauta-arvojen ja perusverenkuvan tarkastukseen, kun tuo ruokavalio on ollut niin suppea aistiyliherkkyyksien vuoksi.

Hienoista neuvottelua sai käydä, että poika edes avasi suutaan lääkärille, kun puisen lastan laittaminen suuhun ällötti poikaa jo ajatuksena. Lääkäri osasi hommansa hyvin ja teki herrasmiessopimuksen Kolmosen kanssa ja sai tutkimukset tehtyä loppuun.
Tutkimuksissa selvisikin, että Kolmosella on aika kookkaat risat ja lääkäri laittoi lähetteen erikoissairaanhoitoon tarkempaa tutkimista varten.

Erikoissairaanhoitoon on tulossa muutenkin käyntiä lähiaikoina.  Kolmosella alkaa lastenneurologian polilla psykologin tutkimukset ensi viikolla vihdoin ja viimein. Näillä on tarkoitus vahvistaa ADHD diagnoosi ja poissulkea muut keskittymisvaikeuksia aiheuttavat häiriöt.

Parin viikon kuluttua onkin Kakkosen vuoro, hänen kanssaan lastentautien polille. Tähään käyntiin syynä on pitkään jatkuneet nivelkivut ja käsiin ilmaantunut aamujäykkyys. Valehtelisin jos väittäisin, ettei hirvitä yhtään. Meillä on lähi suvussa sekä nivel-, että lastenreumaa. Toivon totisesti, että selitys kivuille olisi jokin ihan muu ja harmiton juttu!

Uintia

Taas on niin paljon asiaa, että täytyy varmaan koittaa kirjoittaa useampi postaus, ettei tulisi romaanin mittaista tekstiä.

Aloitimme tänään Kolmosen ja Nelosen kanssa uinnin kaupungin järjestämässä erityislasten uintiryhmässä. Ryhmä on tarkoitettu 4-6 vuotiaille ja vanhemman on tarkoitus toimia avustajana. Nelonen pääsi mukaan ryhmään, vaikka hän on täyttänytkin jo seitsämän vuotta. Ryhmässä on oltava vanhempi avustajana ja toiselle pojista sain siskoni mukaan. Mies jäi hoitamaan kuopusta ja Vitosta kotiin. Tarkoitus oli aloittaa jo kaksi viikkoa sitten, mutta ensimmäisellä kerralla uinti peruuntui ohjaajan sairastumisen vuoksi ja toisella kertaa jouduimme itse jäämään pois juuri ennen uintia ilmenneen kihomatotartunnan vuoksi.

Aika nopeasti huomasi, että ryhmässä oli kolme lasta, joiden keskittymiskyvyn puute oli silminnähtävää, kaksi näistä oli omia poikiani. Silti saimme tehtävät tehdyksi ja lapsilla oli hauskaa, mikä oli pääasia. Kolmosen kanssa jopa edistyimme heti hieman, hän uskalsi uittaa vuorotellen poskea, leukaa ja otsaa. Kotitehtäväksi saimme vesiämpäriin puhaltelun, jotta vesi kasvojen lähellä ei enää tuntuisi niin pelottavalta. Nelonen taas sai kotiläksykseen harjoitella uimalasien käyttöä sukeltaessa.

Tunnin lopuksi kävimme vielä nautiskelemassa hetken porealtaassa ja leikimme vedessä. Oli ihanaa itsekin pitkän tauon jälkeen päästä räpiköimään ja sukeltelemaan  :)

voi spagetti...

On muuten sanoinkuvaamaton tunne, kun pitkän imetysmatatonin jälkeen pääset vihdoin kuolemanväsyneenä sänkyyn, vain huomataksesi sen olevan täynnä spagettia. Raakaa, pätkittyä spagettia! Jakun vihdoin olet hiirenhiljaa saanut kerätyä spagetin pätkät yhteen kasaan, huomaat sängyssä olevan toisenkin yllätyksen. Sänky on märkä. Pissasta märkä. Kiitos poikani. Rakastankin yllätyksiä....

Näin pääsi käymään viime yönä. Ensi yönä toivottavasti saisi vähän paremmin nukkua. Muuton jälkeen ovat yöt olleet toinen toistaan huonompia, sillä uudessa sängyssämme on aivan onneton sälepohja, mutta tänään mies sai haettua siihen uuden pohjan. Selkä alkaakin olla jo aivan tohjona, tuntuu kuin koko lantio olisi aivan mutkalla. Tulee heräiltyä pitkin yötä ja päivisinkin selkä vaivaa.

Kuopus on myös omalta osaltaan huolehtinut yöunien katkonaisuudesta. Kiinteiden aloituksen myötä on herännyt allergia epäilyitä, ja oireiluna on mm. ruokahaluttomuus ja jatkuva yösyönti. Välissä saatiin jo ruokahalu parantumaan, mutta kokeiltuamme uudestaan viljojen sopivuutta on palattu 24/7 rinnalla roikkumiseen ja kiinteiden huonoon menekkiin. Viljoja on nyt pakko kuitenkin pari viikkoa vähintään saada menemään, sillä joudumme käyttämään kuopusta verikokeissa joissa katsotaam mm. keliakia vasta-aineet. Tätä varten on oltava taustalla riittävä gluteenialtistus, jotta tulos olisi luotettava. Siihen asti on vain kestettävä ja toivottava ruokahalun palaavan.

Laavuilua ja mökkikuumetta

Käytiin tänään pitkästä aikaa laavulla makkaran paistossa. Ennen muuttoa tuli käytyä useinkin, mutta viime aikoina ei ole yksinkertaisesti ehtinyt. Tänään sitten päätimme skipata ruuan laiton ja lähteä tutustumaan nykyisen asuinpaikan laavuun. Kivalta paikalta vaikutti, käydään varmasti toistekin. Lapset nauttivat uusista poluista ja makkaran paistosta. Laavulla oli tilaa juosta purkaa energiaa, eikä vieressä virtaava jokikaan liikoja houkutellut. Toki sitä käytiin ihmettelemässä ja uitettiin keppejä, mutta paljon enemmän kiinnosti makkaratikkujen kärvennys nuotiolla.


Laavulla ollessa alkoi kamalaati houkuttaa ajatus patikoinnista lasten kanssa. Aika pian tuo ajatus jalostui niin, että aloin katsella ensi viikonlopuksi vuokramökkejä, joiden ympärillä olisi lapsillekin sopivia patikointi reittejä. Mies ei oikein meinaa pysyä mukana ideoinnissani. Nyt on jo hyvä tatjous mökkivuokrasta saatu ja mies vasta miettii olisiko kiva lähteä.
Saa nähdä päästäänkö mökille, vai ehtiikö joku muu idea iskeä ennen ensi viikkoa...

Omaishoitaja

Eilen sain aivan mahtavan puhelun. Minut on hyväksytty Nelosen omaishoitajaksi! Ihan huikeaa! Olin aivan varma, ettei hakemusta hyväksytä virkailijan varoiteltua tiukentuneista kriteereistä. Ilmeisesti tilanteemme kuvantui oikeanlaisena meillä käyneelle virkailijalle.

Uskon omaishoitajuudesta olevan hyötyä esimerkiksi tukitoimia hakiessa. Jo sana omaishoitaja kuvaa arjen haastavuutta eri tavalla, kuin "vilkkaan lapsen äiti". On ikäänkuin virallisesti tunnustettu, että arkeni pyörii lapsen haasteiden ja kuntouttamisen ympärillä.

Omaishoidon vapaat ovat myös tervetulleita. Näihin en ole vielä täysin perehtynyt, mutta sen verran tiedän, että voimme saada palvelusetelin jonka arvo 200€. Tällä setelillä voimme ilmeisesti joko ostaa yöhoitoa lapselle, tai palkata jonkun käyttämään lasta jossain kodin ulkopuolella.
Näistä varmasti saan lisätietoa kunhan saan postissa sopimuspaperit.

Kuka voi hakea omaishoidontukea?

Seuraavaksi suora lainaus omaishoitajat.fi sivustolta:

Omaishoitolain 3 §:n mukaan kunta voi myöntää omaishoidon tukea, jos:

• henkilö alentuneen toimintakyvyn, sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn vuoksi tarvitsee kotioloissa hoitoa tai muuta huolenpitoa; 

• hoidettavan omainen tai muu hoidettavalle läheinen henkilö on valmis vastaamaan hoidosta ja huolenpidosta tarpeellisten palveluiden avulla;
• hoitajan terveys ja toimintakyky vastaavat omaishoidon asettamia vaatimuksia;
• omaishoito yhdessä muiden tarvittavien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kanssa on hoidettavan hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden kannalta riittävää;
• hoidettavan koti on terveydellisiltä ja muilta olosuhteiltaan siellä annettavalle hoidolle sopiva;
• tuen myöntämisen arvioidaan olevan hoidettavan edun mukaista.

Omaishoitajan on oltava hoidettavan omainen tai muu hoidettavalle läheinen henkilö. Omaishoidon tuessa ei ole ikärajoja, vaan laki koskee niin vammaisen lapsen vanhempia kuin iäkästä vanhempaansakin hoitavaa.

 Tässä vielä linkki ko. sivustolle: http://www.omaishoitajat.fi/omaishoidon-tuki-0http://www.omaishoitajat.fi/omaishoidon-tuki-0

 

Apuväline ja asunnonmuutostyö hakemus

Teimme jo heinäkuun puolella vammaispalveluun hakemuksen, jossa pyysimme tukea pihan aitaamiseen, jotta ulkoilu onnistuisi helpommin Nelosen kanssa. Elokuun puolivälissä meillä kävi sosiaalityön tekijä tarkistamassa paikat ja keskustelemassa hakemuksesta.
Myöhemmin liitimme samaan hakemukseen pyynnön erikoisvalmisteisista turvavöistä autoon, jotta Nelonen ei pääsisi karkailemaan niin helposti autosta, eikä autoilu olisi niin vaarallista.

Viime viikon perjantaina saimme postissa päätöksen, jossa todettiin, ettei näillä tiedoilla ADHD ole sellainen sairaus tai vamma jonka katsotaan oikeuttavan vammaispalveluiden tarjoamiin välttämättömiin asunnonmuutos töihi, eikä pihan aitaamisen katsota olevan asumisen laadun kannalta välttämätöntä. On pakko sanoa, että ottaa päähän ja raskaasti. Omaan järkeeni ei käy, miksi karkaileva vaarantajuton salamannopea ADHD-lapsi on vähemmän aidan tarpeessa, kuin kehitysvammainen tai autistinen lapsi joka myös karkailee. Tätä sanoessani en millään tavoin väheksy autismia tai kehitysvammoja, vaan harmittelen sitä, ettei ADHD:n toisinaan jopa invalidisoivaa vaikutusta.
Turvavöiden kielteinen päätös selitettiin osin määrärahoilla.

Soitin päätökset luettuna lastenneurologian polille kysyäkseni neuvoja, onko muuta tahoa mistä voisi anoa tukea aitaan tai vöihin ja minut yhdistettiin sairaalan sosiaalityöntekijälle. Hän vaikuttikin puhelun perusteella ottavan tilanteemme vakavasti ja aikoi selvitellä asioita.

Eilen sosiaalityöntekijä sitten soitti ja kertoi olleensa yhteydessä apuvälinelainaamon turvavöiden tiimoilta. Täältä oli sanottu, että tarvitaan neurologin lähete, jotta voivat selvittää asiaa. Sos.tt olikin hankkinut lähetteen ja nyt pitäisi viikon-parin kuluessa tulla tieto siitä, onnistuuko vöiden hankinta tätä kautta.

Aidan suhteen tarkoituksenamme on tehdä valitus päätöksestä ja liittää mukaan ainakin toimintaterapeutilta lausunto juuri aitaa koskien,  yritän myös saada neuvolan lääkäriltä lausunnon, sillä neurologin aikaa olemme odottaneet jo kesäkuulta ja jonojen vuoksi saattaa mennä jopa loppuvuoteen ajan saaminen.

Pitäkää peukkuja, että asiat menevät parhain päin!

Omaishoidontuen hakeminen

Saimme sopeutumisvalmennuksessa ollessamme kuulla, että jommankumman vanhemmista on mahdollista hakea omaishoidontukea.
Pari viikkoa sitten sain vihdoin tehtyä hakemuksen ja nyt maanantaina soi puhelin. Virkailija joka käsittelee näitä hakemuksia, pyysi saada tulla käymään kotonamme ja aika järjestyikin heti seuraavalle päivälle eli tiistaille.

Ennen virkailijan tuloa, etsin käsiini kaikki mahdolliset paperit joita on psykologilta, toimintaterapeuteilta, neurologilta ja päiväkodista. Liitin mukaan myös sopeutumisvalmennuksessa Kelan vaatiman tavoite suunnitelman. Tavoitteemme tosiaan on, ettei Nelonen marraskuussa karkaisi, tai yrittäisi karata kuin joka toinen kerta liikkuessamme kodin ulkopuolella.

Virkailijan saapuessa, karkasi Nelonen samalla oven avauksella kun virkailijan päästin sisälle. Saipa ainakin heti alkuunsa aitoa kuvaa siitä, mitä meidän arki on. Istuimme alas, tai virkailija ainakin istui, itse pompin siellä ja täällä ohjaamassa poikien toimintaa. Heti alkuun annoin nähtäväksi kaikki lausunnot, jotka olin etsinyt valmiiksi. Sitten aloimme käymään läpi arkeamme osio kerrallaan. Olen varma, etten kaikkea saanut kerrottua edes, mutta parhaani yritin. Kävimme läpi kaikki arjen toiminnot ja niistä selviytymisen, kuinka asiointi pojan kanssa sujuu (katastrofaalisesti), kuinka hän suhtautuu vastoinkäymisiin, osaako hän leikkiä jne.
Kerroin kuinka juuri viime viikolla hän kiipesi liikkuvan auton ikkunasta yrittäen päästä sen katolla, kuinka olemme joutuneet hankkimaan kuivausrummun, että ehtisin pestä pyykkiä, jota tulee aivan älyttömästi johtuen Nelosen tavasta suuttuessaan pissata sänkyyn/matolle/vaatekaappiin, kuinka olen joutunut estämään siskon lyömistä puukolla, kuinka en voi jättää kuopustakaan hetkeksikään silmistäni, ettei Nelonen nappaa kuopusta syliin ja ala hyppyytellä tai opettaa häntä lentämään yms mukavaa... Kuinka ulkoilu tietynlaisina päivinä mahdotonta, kuinka kipeää mihin vaan, miten karkaa jopa turvaistuimen vöistä ja kuinka päivittäin arjessa on mukana pelko siitä, selvitäänkö tänään hengissä ja terveenä.

Käynnin päätteeksi virkailija kertoi esittävänsä hakemukseni liitteineen, sekä oman arvionsa työryhmän palaverissa perjantaina ja lupasi ilmoittaa puhelimitse tuloksen. Käyntinsä perusteella hän ei uskaltanut sanoa vielä mitään, vaikka totesikin arkemme olevan sitovampaa kuin tavallisen saman ikäisen kanssa. Kuulema myöntämiskriteereitä kiristetään jatkuvasti.

Nyt vain jännityksellä odottamaan miten käy.

Niin paljon asiaa, niin vähän aikaa

Kirjoittamista riittäisi vaikka kuinka, mutta tuntuu, ettei aikaa kirjoittamiseen jää enää sitäkään vähää, mitä nyt vaikka heinäkuussa jäi.  Kun vihdoin ehtii kirjoittaa, ei osaa edes valita, mikä mielessä pyörivistä asioista on tärkein.

Nelosen kanssa arki on mennyt haasteellisemmaksi. Luultavasti muutto ja muuttuneet rutiinit ovat vaikuttaneet, mutta oikeastaan päivittäin tulee tilanteita jolloin kontakti poikaan katoaa ja meno muuttuu kaaottiseksi, väkivaltaiseksi ja hallitsemattomaksi. Holding-ote on taas tullut tutuksi, mutta tämän lapsen kanssa se ei toimikaan, ainakaan niin hyvin kuin pitäisi.  Nelonen nimittäin rauhoittuu hyvin nopeasti ja vaikuttaa olevan hyvin kontaktissa ja juttelee hienosti. Irti päästyään kuitenkin kierrokset nousevat uudestaan. Kiinnipidon pituudella ei tunnu olevan merkitystä, rauhoittumista ei vain tunnu tapahtuvan. Otetta käytettiin ennen hyvin usein riehuvan Kakkosen kanssa ja tulos oli aivan toisenlainen, oikeasti toimiva. Nyt tuntuukin tosi neuvottomalta olo, kun ei saa tilanteita katkaistua, vaan kierrokset pysyvät korkealla yleensä nukahtamiseen saakka. Kylpy illasta kyllä on sellainen joka saattaa rauhoittaa.

Viikonloppuna olin tyttöjen kanssa seurakuntani järjestämällä leirillä ja kyllä tuli tarpeeseen pieni irtiotto arjesta! Sen lisäksi, että oli ihanaa olla täysihoidossa, sain keskustella naisen kanssa, joka tiesi täysin mistä puhutaan, kun perheessä on todella haastavaoireinen Adhd-lapsi. Kävimme pitkän ja antoisan keskustelun, enkä voi kuin ihmetellä tuon naisen vahvuutta kaiken hänen kokemansa jälkeen. Suurista vastoinkäymisistä huolimatta hän jaksaa tarjota tukeaan muille. Ihana, vahva ihminen!
Tuolla leirillä ymmärsin yhtäkkiä myös oman jaksamiseni merkityksen. Tottakai olen aina tiennyt, että äidin jaksaminen on perheelle tärkeää, mutta vasta nyt sisäistin sen merkityksen ja ymmärsin, etten ole huono tai heikko väsyessäni tai kaivatessani vapaahetkeä.
 Olen vain tavallinen äiti, raskaan arjen keskellä.

Ei enää ikinä ihmisten ilmoille lasten kanssa!

Tänään oli niin sateinen ja kolea ilma, ettei ulkoilu innostanut oikein ketään. Reippaana tyttönä päätin kuitenkin tarjota tekemistä lapsille ja lähdettiin erään marketin leikkipaikkaan.
  Jääräpäisesti pidin suunnitelmastani kiinni, vaikka jo ennen lähtöä oli havaittavissa merkkejä haastavasta päivästä.

Touhut lasten kanssa menivät hyvin ja olin jo onnittelemassa itseäni hyvin sujuneesta reissusta, mutta aavistuksen liian varhain.
Kun olisi pitänyt lähteä kotiin päin, päättivät Nelonen ja Vitonen yksissä tuumin vähän liikuttaa äitiä. Onneksi paikalla oli myös ihana ystäväni, joka jäi kaitsemaan kuopusta, Kolmosta ja Kakkosta. Sekä laukkuani joka jäi jonnekin lattialle sännätessäni karkuun kirmaavien poikieni perään.

En siinä pitkin marketin käytäviä pinkoessani jäänyt ihmisten ilmeitä katselemaan, mutta voin vaikka vannoa meidän herättäneen hilpeyttä ihmisissä. Vitosen sain pysähtymään, mutta Nelonen vain jatkoi juoksuaan suunnaten liukuportaisiin. Ensin alas ja heti perään ylös ja uudestaan alas-ylös. Lopulta kaveri juoksi vahingossa umpikujaan ja sain napattua hänet kiinni.  Tällä välin joku ihana ihminen oli pitänyt Vitosta silmällä huomattuaan, että taitaa olla tilanne päälle. Iso kiitos sinulle, jos tätä satut joskus lukemaan!

Vitosta kantaen pääsimme takaisin lopun laumani luo, mutta menin tekemään sen virheen, että päästin pojasta irti. Silmänräpäyksessä hän oli jo kaukana. Lähdin perään, mutta yritin tehdä sen niin, ettei Nelonen huomaa minua, ajatuksena se, että ehkä lopettaisi juoksemisen kun en ole perässä. Vielä mitä! Poika vain jatkoi matkaansa tyytyväisenä kirmaten. Poimin matkalta hänen kenkänsä jotka potki jalasta jostain syystä, sekä lippiksen joka sekin oli päätynyt maahan. Siinä vaiheessa meinasi itseäkin naurattaa tilanteen koomisuus, joka tosin loppui lyhyeen Nelosen juostessa parkkihalliin. Siellä lopulta sain hänet kiinni, juuri kun oli juoksemassa ulos autojen sisääntulorampista.

Tämän jälkeen pääsimme lopulta autoon, mutta vielä autossakin  Nelonen yritti karata vöistään. Lopulta ilmeisesti tajusi, että äidin huumori alkaa olemaan lopussa pahemman kerran ja on parempi istua aloillaan.

Omat voimat tuo reissu vei totaalisesti. Jalat maitohapoilla, ja tulipa nyt illasta pitkästä aikaa rytmihäiriöitäkin. Vähön liian kirkealla stressitasot nyt.

Pahoittelen jos tekstin sekaan on päässyt kirjoitusvirheitä. Puhelimella kirjoitan tätä, enkä puhelinta käyttäessäni huomaa puoliakaan virheistäni.

Si-toimintaterapeutilla käynti

*Nyt on tekstiin muokattu oikea lapsi, meni järjestysluvut sekaisin tekstiä kirjoittaessa ja puhuin Nelosesta vaikk tarkoitin Kolmosta.

Syksyn tullen alkaa kalenteriin ilmestymään menoja toisensa perään.
Yksi näistä menoista oli käynti aistihäiriöihin perehtyneen toimintaterapeutin luona. Tämä ensimmäinen käynti tehtiin ilman lasta, sillä käynti meni siihen, että perehdyttiin haasteisiin ja käytiin läpi asioita synnytyksestä alkaen.Kolmosen syntymää ja vauva-aikaa kuvatessani, sanoi toimintaterapeutti jo siitä, että kuulosta juuri tyypilliseltä aistiyliherkältä lapselta. Mitä enemmän kävimme asioita läpi, sitä enemmän itsellenikin vihdoin vahvistui, että kyseessä todella on oikeasti aistihäiriö, enkä ole sitä liioitellut tai kuvitellut päässäni, saatika itse vahvistanut, vaan toiminut oikein monessa asiassa. Tai olenhan minä sen tiennyt aina, etteivät nämä haasteet ole vain omassa päässäni, mutta jotenkin siitä tekee todellisemman se, kun joku asiaan perehtynyt tunnustaa asian.

Pelottavasti siinä tunnin aikana toimintaterapeutti nosti esiin neljä kirjainta, jotka usein ovat yhteydessä aistihäiriöihin. Siis ADHD. Sainkin pinon monisteita täytettäväksi, ja oli jo puhetta mahdollisesta nepsyvalmennuksesta, mikäli tarkkaamattomuus nousee esiin noista lomakkeista.
Yksi lomake koski pelkästään ruokailua ja siihen liittyviä ongelmia. Kolmosella kun on haasteita saada syötyä joitain ruokia, tai tarkemmin sanottua nieleminen on hankalaa. Esimerkiksi lihat tuntuvat juuttuvan kurkkuun kiinni, vaikka mielellään niitä pureskelee ja imeskelee maut.

Sovittiin vielä, että varmuuden vuoksi käytän Kolmosen lääkärin vastaan otolla ja varmistetaan, ettei nielemisen hankaluudet johdu isoista risoista (nielu- tai kita, en ikinä muista kummista). Samalla tarkastetaan kasvu ja veriarvot, ettei suppea ruokavalio ole aiheuttanut niihin vahinkoa. Rautalisää on jo jouduttu käyttämään aiemminkin ja välissä oli haasteita hitaanlaisen kasvun vuoksi.

Erittäin hyvänä vinkkinä saimme erityisryhmille tarkoitetun uimakoulun, jonne ilmoitimmekin Kolmosen ja Nelosen molemmat.Kolmosen pään alue on suun lisäksi muutenkin kovin herkkä, ja mm. hiusten tai kasvojen pesu on aina ollut hankalaa. Tähän kuulema voisi tuosta erityislasten uimaryhmästä olla apua.
En ollut edes tullut ajatelleeksi, että mekin voisimme ilmoittaa lapsiamme noihin erityisliikunta ryhmiin, varsinkaan "diagnoosittomien" kanssa.

Mielenkiinnolla jään odottamaan, millaista palautetta täyttämistämme monisteista seuraa....