Sopeutumisvalmennuskurssi Paimiossa

Lupasin jo aiemmin tehdä oman postauksen tuosta sopeutumisvalmennuksesta ja nyt vihdoin löytyi aikaa istua kirjoittamaan, ja läppärikin on löytynyt muuttolaatikoista. Univelkaisena en tosin takaa tekstin laadukkuutta ;)

Kurssi on siis Kelan kustantama sopeutumisvalmennuskurssi koko perheelle, eikä siitä itse tarvitse maksaa mitään, vaan jälkikäteen voi hakea kuntoutusrahaa, joka aivan aavistuksen paikkaa viikon ansionmenetyksiä. Kurssi järjestetään laitosmuotoisena ja kun oikein pinnistelee, voi kuvitella olevansa täysihoitolassa. Kurssi kestää yhteensä 10 päivää ja on kahdessa jaksossa, ensimmäinen oli nyt elokuussa ja toinen on marraskuussa.

Koululaiset jäivät tällä kertaa kotiin, sillä samalla viikolla alkoi koulu uudessa koulussa, eikä tärkeitä, ensimmäisiä päiviä tietenkään voinut olla pois. Mukaan lähtivät siis Nelonen, kenen vuoksi kurssille lähdimmekin, sekä Vitonen ja kuopus. Sekä tietenkin me vanhemmat. Toiselle jaksolle tulevat koululaisetkin.

 Matka Paimioon alkoi maanantai aamuna taksin tullessa hakemaan kotipihasta meitä 5.30. Minulla ja miehelläni oli muuton jäljiltä unta takana juuri ja juuri kolme tuntia, joten oli onni, ettei itse tarvinnut ajaa! Taksista meidän ei tarvinnut itse matkaa kuin omavastuu osuus 25 euroa suuntansa, matka julkisia käyttäen olisi ollut useine vaihtoineen liian haastava erityislapsen kanssa. Tästä saimme todistuksen kurssilla, jotta sen voi tarvittaessa toimittaa Kelaan.

Paimioon saavuttuamme saimme saman tien asuntomme avaimet ja pääsimme syömään. Tämän jälkeen tutustuimme alueeseen ja henkilökunta esitteli itsensä. Jokaiselle perheellä oli myös varattu keskusteluaika, jossa kartoitettiin perheen tilannetta ja haasteita, sekä odotuksia kurssin suhteen.

Ilmeisesti meidän perhe sai jotain reaktioita aikaan, sillä päivällisellä eräs kurssin henkilökunnasta kävi erikseen meille sanomassa, että jos haluamme, voimme pyytää iltapalat omaan asuntoomme koko kurssin ajan.  Oli kyllä mahtava homma, sillä meillä nuo ruokailutilanteet menivät siihen, että saimme koko ajan käydä hakemassa poikia takaisin pöytään.

Kurssilla perheet oli jaettu ryhmiin, oli kuntoutujien ryhmä, vanhempien ryhmä, pienempien sisarusten ryhmä, sekä isompien sisarusten ryhmä. Jokaiselle ryhmälle oli oma ohjelmansa koko viikon ajan ja välipala/päiväkahvit käytiin syömässä omissa ryhmissä. Parina aamuna oli järjestetty myös yhteistä toimintaa vastapainoksi istuskelun sijasta.

Vanhempainryhmässä saimme keskustella ja kertoa perheistämme ja omista tilanteistamme, sekä esittää kysymyksiä muille perheille. Heti alkuun sovittiin, ettei ryhmän asioista puhuta eteen päin, jotta jokainen voi puhua ilman pelkoa siitä, että kuulee itsestään puhuttavan jossain muualla.

Meille oli järjestetty myös lääkärin luento, jonka jälkeen halukkaat saivat varata ajan lääkärille. Me käytimme tuon tilaisuuden hyödyksi ja nyt odottelemmekin postissa lääkärin lausuntoja invalupaa ja avustajahakemusta varten.
Luennolla puhuttiin mm ravinnon merkityksestä tarkkaavaisuushäiriön hoidossa, sekä lääkityksestä. Myös kunnollisten tutkimusten tärkeys oli yhtenä aiheena.

Erittäin hyödyllisenä koimme myös palvelunohjausluennon, jossa käytiin läpi, mihin kaikkiin tukimuotoihin adhd-lapsen kanssa on oikeus. Saimme myös kuulla, että vaikka meillä tai lapsella olisi oikeus johonkin palveluun, se ei tarkoita sitä, että kunnan tai Kelan olisi pakko myöntää palvelua.

Yhtenä iltana kurssilla oli järjestetty lasten hoito, ihan vain sitä varten, että vanhemmat saavat pari tuntia omaa aikaa, ilman velvoitteita tai pakkoa tehdä yhtään mitään.

Kaiken kaikkiaan kurssista jäi erittäin hyvä fiilis ja odotamme innolla toista jaksoa :)

Muuton jälkeen

Muutto on vihdoin takana päin ja pikkuhiljaa elämä uudessa kodissa alkaa asettumaan uomiinsa. Hieman tässä asettumista hidasti viime viikkoinen sopeutumisvalmennuskurssi Paimiossa. Kirjoittelen viikosta oman tekstin, kunhan olen löytänyt läppärin muuton jäljiltä...
Osa tavaroista tosiaan hakee vielä paikkaansa, mutta koti tuntuu kodilta, mikä on tärkeintä.

Syksyn tulon huomaa jo kalenteria vilkaisemalla. Viikot alkavat täyttyä palavereista, terapioista, neuvolakäynneistä, hammaslääkäreistä ja sen sellaisista. Oli ihana lomailla, mutta on myös ihanaa palata arkeen :)

Muuttoviikko

Nyt alkaa olla muutto niin lähellä, ettei ole ehtinyt yhtään kirjoittelemaan. Ollut päivät sellaista haipakkaa, että hyvä kun on ehtinyt hengittää. Maanantaina käytiin vielä lasten kanssa Funparkissa, kun sinne oli luvattu kesälomalla mennä, joten lupaus oli pakko lunastaa, kun lomaa vielä on jäljellä.

Siskoni lähti Funparkiin kaveriksi, kun miehellä eivät työt antaneet periksi, että olisi päivän ollut pois, edes viikonloppuna. Automatka tuntui ikuisuudelta, vaikka meillä kilometreissä mitaten niin pitkä matka ollutkaan. Pitkältä sen sai tuntumaan Nelosen ja Vitosen koheltaminen. Irrottelivat itseltään ja toisiltaan turvavöitä, minkä vuoksi jouduimme jatkuvasti pysähtymään. Onneksi loppupäivä meni hyvin ja kotimatkalla pojat nukahtivat saman tien kun auto lähti Ideaparkin pihasta.

Tiistaina olikin vihdoin aika neurologille vitosen päänsärkyjen vuoksi. Todettiin, että muuten on terveen ja virkeän oloinen poika, eikä näin päälle päin kyllä mikään näytä olevan vialla. Koska päänsärkyjä kuitenkin on usein, päätettiin ottaa magneettikuvat poissulkemaan esimerkiksi kasvaimen mahdollisuus.

Tiistaina kävimme myös uudella koululla täyttämässä papereita, jotta lapsemme pääsevät aloittamaan koulun ensi keskiviikkona. Ensi viikolla pitää vielä soitella Kakkosen ja Kolmosen opettajille. Kakkosen opettajan kanssa pitää keskustella erityisopetuksen tarpeesta, kun tokaluokalla tarvitsi erityisopetusta matikassa.

Kolmosen opettajalle taas pitää puhua aistiyliherkkyyksistä jotka varmasti näkyvät koulumaailmassakin jossain määrin. Eniten huolta aiheuttaa ruokailut, sillä Kolmosella tuottaa suuria vaikeuksia monien ruokien nieleminen. Esimerkiksi lihat tuntuvat hänestä jäävän kurkkuun kiinni, eikä saa nielaistua, vaikka miten yrittäisi. Kyse ei ole siitä, etteikö tykkäisi ruuasta, sillä usein pureskelee ja imeskelee ruuan maut, mutta nielaiseminen ei vain onnistu.
Haluan varmistaa, ettei ruokailuissa koulussa pakoteta syömään, sillä pakottamalla asiasta saadaan aikaan vain suurempi ongelma.
Toivon mukaan nyt uudella paikkakunnalla pääsemme si-häiriöihin erikoistuneelle toimintaterapeutille, tänään juuri sain toimintaterapeutilta tiedot keneen ottaa yhteyttä.

Eilinen ja tämä päivä onkin mennyt pakkaillessa ja siivotessa. Tuntuu, ettei tämä tavara lopu koskaan, koko ajan löytyy lisää ja lisää... 

Pisteenä iin päälle meiltä hajosi auto, miehen viedessä kaatopaikalle tavaraa. Onneksi oli jo kotimatkalla, kun alkoi kuulua kamala ääni konehuoneesta. Jossain välissä miehen pitää ehtiä sekin tutkimaan. Muuttoautokin täytyy jostain hankkia, sillä miehen työautossa ei ole vetokoukkua ja jollain pitäisi saada vaunu ja peräkärrykin vedettyä uuden kodin pihaan.

Ensi viikolla on kauan odotettu sopeutumisvalmennuskurssi alle kouluikäisten ADHD-lasten perheille.  Todella mielenkiinnolla odotan kurssia!