Sukulointia

Tänään käytiin koko perheellä päivän reissu sukuloimassa. Ajomatkaa kertyi pari tuntia suuntaansa. Ihmeen hyvin jaksoivat lapsetkin istua autossa, vaikka ensimmäinen "milloin me ollaan perillä" kuului jo vartti kotipihasta lähdöstä. Mukava oli nähdä vähän vieraampia sukulaisia, vaikka välillä olikin hieman vaikeuksia keskittyä seurusteluun noiden vilkasliikkeisten jälkeläistemme ansiosta. Jompikumpi meistä joutui juoksemaan koko ajan Nelosen ja Vitosen perässä, etteivät telo itseään tai hajota paikkoja. Siitäkin huolimatta ehtivät kiipeilemään epäsopiviin paikkoihin ja Vitonen pulahti vaatteet päällä järveen. Kahdesti.

Tänään heillä olikin ollut aamusta asti toinen toistaan fiksumpia ideoita. Mm. pissitään ensin pulloon ja tyhjennetään ne sitten vauvan kylpyammeeseen…

Hyvänä suunnitelmana oli lähteä kotimatkalle niin, että lapset nukahtavat autoon... Suunnitelmaksi jäi, ainoastaan kuopus nukahti, hänkin vasta puolivälissä matkaa.

Lisävirtaa vanhemmille

Oli jotenkin pysäyttävää, kun eräs tuttava, jota harvoin näen ja yhteydenpito on lähinnä facebook-päivitysten varassa, sanoi kokevansa minut juuri päivitysteni  vuoksi läheiseksi. sanoi aidoksi ja positiiviseksi, lämminhenkiseksi. Siis juuri sellaiseksi, mikä toivoisin olevani. Oikeastaan alkoi tuntua pahalta, kuinka virheellisen kuvan annankaan itsestäni, vaikkei se ole millään muotoa suunnitelmallista. Jotain todellisuudesta kertonee mieheni reaktio kertoessani mitä oli sanottu. Hän purskahti nauruun, kuin olisi hyvänkin vitsin kuullut. 

Ehkä joku päivä onnistun vielä karistamaan negatiivisuutta ja olemaan tuon kuvauksen kaltainen...

Julkaistuani jo tämän huomasin käyttäneeni eri fonttia kuin yleensä, mutta jostain syystä en onnistu vaihtamaan sitä.