Positiivisuutta etsimässä

Tämä vuosi on ollut henkisesti hieman raskaampaa aikaa. Monessa suhteessa elämä on helpottanut, mutta oma mieliala on ollut ailahteleva ja vastoinkäymiset, pienetkin, ovat tuntuneet kohtuuttoman raskailta. Ylireagointeja tulee harva se päivä, eikä niitä voi kukaan kilometrin säteellä elävä välttyä kuulemasta. Sääli lähimmäisiä.

Itselläni vauva-aikana ADHD-oireet voimistuvat, ilmeisesi hormoneilla ja väsymyksellä on tekemistä tämän kanssa. Keskittymisvaikeudet, ajanhallinta, äkkipikaisuus, aloitekyvyttömyys ja omantoiminnanohjauksen vaikeudet hankaloituvat. Pidemmän päälle tämä alkaa laskea mielialaa, minkä hankaloittaa asioihin tarttumista entisestään.  On vaikea arvostaa itseään, kun ei selviäkään tavallisista arjen askareista. Itseinho on kuvaavampi sana.
 Olisi helppo syyttää sitä, kuinka paljon aikaa vie vauvanhoito imetysmaratoneineen sekä muiden lasten huomioiminen, mutta silloinkaan, kun aikaa olisi en useinkaan saa mitään aikaan. Rähjääminen, epäjohdonmukaisuus ja valittaminen sitä vastoin sujuu liiankin hyvin. 

Onneksi on parempiakin päiviä, varsinkin nyt kun ollut valoisampaa. Olen taas jaksanut tehdä lasten kanssa kaikkea kivaa ja ulkoilukin on ollut helpompaa. Varsinkin silloin, kun olemme poissa kotoa, poissa kaaoksesta joka muistuttaa tekemättömistä töistä, pystyn nauttimaan olosta lasten kanssa ja tunnistan taas itseni. Kotioloissakin silloin, jos pystyn unohtamaan stressin tai saan aikaan jotain mikä näkyy.

Jokin aika sitten vihdoin myönsin itselleni sen, mikä olisi pitänyt myöntää jo aiemmin. Vanha tuttu peikko, masennus se taas kolkuttelee olkapäällä. Kovasti yritin itselleni uskotella, ettei siitä ole kyse. Harmittaa, olisin toivonut päässeeni eroon siitä, mutta taitaa olla, että loppuelämän seuralaisen siitä on saanut jossain määrin. Perheen ja miehen puolesta tunnen surua, minun masennukseni on jo vienyt tarpeeksi tilaa heidän elämästään, toivoisin heillekin valoisampia aikoja.
Aionkin heti muutettuamme ottaa mielialani puheeksi neuvolassa, toiveenani saada sitä kautta keskusteluapua.

Miksi synkkyys viel vieraana viivyt, miksi peittosi ylleni heität. Eikö aika sun mennä jo ois, viedä valheesi katkerat pois.
En hämärän varjoissa viihdy, kaipaan valoon ja aurinkoon.