Hometta ja torakoita

No ei nyt ihan torakoita, mutta kuoriaisia kuitenkin...

 Muutimme uuteen, ihanaan kotiin ennen joulua. Tai no ei kovin uuteen, vaan suureen, vanhaan hirsitaloon, missä on ihanaa ajan patinaa. Ajatuksissa oli, että tässä on meille koti vuosiksi, vaan toisin kävi.
Kun lumet alkoivat sulaa, alkoi eteisessä lehahdella outo haju. Kotoisa mummolan tuoksu, johon olin jo alkuun ihastunut, voimistui ja sai seurakseen ikävän vivahteen, homeen hajun. Taisi tuo mummolan tuoksukin olla homeesta peräisin, valitettavasti sitä emme tajunneet. Lopulta kovemman sateen aikana keittiön katosta valui vesi läpi. Lorina ja litinä vain kävi kun vesinorot juoksivat seinänviertä. Asiaa kun tarkemmin tutkittiin, selvisi, että vesi on päässyt vuosia, ellei vuosikymmeniä kastelemaan eristeitä.
Tämä vahvisti ajatukset, joita oli jo aiemmin käynyt mielessä, mutta olin ne torjunut, kun en siihen halunnut uskoa. Tässäkö nyt paljastui syy lasten infektiokierteen pahenemiseen, nenäverenvuotoihin, omaan tukkoisuuteen ja alati väsyneeseen olotilaan?

Uuden asunnon etsiminen alkoi saman tien, mutta pienellä paikkakunnalla ei tarjontaa liiaksi ole, varsinkaan näin suurelle porukalle. Lopulta jouduimme laajentamaan etsintää naapurikuntaan, josta löytyikin uusi koti., jonne pääsemme muuttamaan 1.8. Päätös muutosta tuntui musertavalta, vaikka sen tietääkin, ettei muuta vaihtoehtoa ole. Lasten repiminen irti kavereistaan ja omista kuvioistaan tuntuu liian julmalta. Surettaa jättää aivan ihana päiväkoti, jossa meidän lapset on kohdattu aivan ainutlaatuisella tavalla, eikä moitteen sanaa ole ollut. Jännittää, kuinka uudessa kunnassa tulee toimimaan lasten hoitokuviot, nykyisin tuolla Nelosella on ollut henkilökohtainen avustaja ja Vitonenkin on vaatinut omat järjestelynsä. Apu jota olemme saaneet päiväkodin kautta on ollut korvaamatonta!

Onneksi muutossa on muuten hyviä puolia erittäin paljon, niihin nyt koitan tarrautua ja ajatella tilannetta positiivisesti. Pikkuhiljaa koko tilanne alkaa tuntua todelta, eikä enää vain pahalta unelta. Nyt uskaltaa jo vähän suunnitella syksyä ja esimerkiksi lasten harrastuksia.

Ikään kuin bonuksen löysin lattiaan poratun reiän ympäriltä kymmeniä vyöihrakuoriaisen toukan nahkoja ja muutaman elävän toukan. Siinäpä siis syy reikiintyviin vaatteisiin, vaikka itselleni olen koittanut vakuutella syynä olevan huonolaatuisen kankaan, tai kuluttavat käyttäjät.
Ötökkä-kammoiselle ihan sietämätön tilanne. Monet kerrat on mies pyöritellyt päätään vieressä, minun tyhjentässä hysteerisenä kuiva-aine kaappia, kun olen ehkä saattanut nähdä siellä jotain elävää.

Muutossa nyt on hommaa muutenkin,  mutta tuon ötökkälöydöksen myötä työn määrä lisääntyi. Vaatteita tulen karsimaan reilulla kädellä ja säästettävät tulevat käymään sellaiset käsittelyt, ettei niiden mukana kulkeudu uuteen kotiin mitään elollista.

Kieltämättä olen moneen kertaan miettinyt, uskaltaako uuteen kotiin edes tuoda mitään homekodista, mutta kuulema näin voi tehdä. Sängyt patjoineen kuitenkin uusitaan, mutta muu omaisuus uskaltaudutaan ottamaan mukaan.
Enää pitäisi osata aloittaa se tavaran karsiminen, tapanani vain on suunnitella kovasti ja älytä viimetipassa, että jotain varmaan tarttis tehdäkin...