Tänään oli niin sateinen ja kolea ilma, ettei ulkoilu innostanut oikein ketään. Reippaana tyttönä päätin kuitenkin tarjota tekemistä lapsille ja lähdettiin erään marketin leikkipaikkaan.
Jääräpäisesti pidin suunnitelmastani kiinni, vaikka jo ennen lähtöä oli havaittavissa merkkejä haastavasta päivästä.
Touhut lasten kanssa menivät hyvin ja olin jo onnittelemassa itseäni hyvin sujuneesta reissusta, mutta aavistuksen liian varhain.
Kun olisi pitänyt lähteä kotiin päin, päättivät Nelonen ja Vitonen yksissä tuumin vähän liikuttaa äitiä. Onneksi paikalla oli myös ihana ystäväni, joka jäi kaitsemaan kuopusta, Kolmosta ja Kakkosta. Sekä laukkuani joka jäi jonnekin lattialle sännätessäni karkuun kirmaavien poikieni perään.
En siinä pitkin marketin käytäviä pinkoessani jäänyt ihmisten ilmeitä katselemaan, mutta voin vaikka vannoa meidän herättäneen hilpeyttä ihmisissä. Vitosen sain pysähtymään, mutta Nelonen vain jatkoi juoksuaan suunnaten liukuportaisiin. Ensin alas ja heti perään ylös ja uudestaan alas-ylös. Lopulta kaveri juoksi vahingossa umpikujaan ja sain napattua hänet kiinni. Tällä välin joku ihana ihminen oli pitänyt Vitosta silmällä huomattuaan, että taitaa olla tilanne päälle. Iso kiitos sinulle, jos tätä satut joskus lukemaan!
Vitosta kantaen pääsimme takaisin lopun laumani luo, mutta menin tekemään sen virheen, että päästin pojasta irti. Silmänräpäyksessä hän oli jo kaukana. Lähdin perään, mutta yritin tehdä sen niin, ettei Nelonen huomaa minua, ajatuksena se, että ehkä lopettaisi juoksemisen kun en ole perässä. Vielä mitä! Poika vain jatkoi matkaansa tyytyväisenä kirmaten. Poimin matkalta hänen kenkänsä jotka potki jalasta jostain syystä, sekä lippiksen joka sekin oli päätynyt maahan. Siinä vaiheessa meinasi itseäkin naurattaa tilanteen koomisuus, joka tosin loppui lyhyeen Nelosen juostessa parkkihalliin. Siellä lopulta sain hänet kiinni, juuri kun oli juoksemassa ulos autojen sisääntulorampista.
Tämän jälkeen pääsimme lopulta autoon, mutta vielä autossakin Nelonen yritti karata vöistään. Lopulta ilmeisesti tajusi, että äidin huumori alkaa olemaan lopussa pahemman kerran ja on parempi istua aloillaan.
Omat voimat tuo reissu vei totaalisesti. Jalat maitohapoilla, ja tulipa nyt illasta pitkästä aikaa rytmihäiriöitäkin. Vähön liian kirkealla stressitasot nyt.
Pahoittelen jos tekstin sekaan on päässyt kirjoitusvirheitä. Puhelimella kirjoitan tätä, enkä puhelinta käyttäessäni huomaa puoliakaan virheistäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti