Tämä viikko meni Paimiossa sopeutumisvalmennuskurssin toisella jaksolla. Lapset viihtyivät todella hyvin ja ihan kivaa meillä aikuisillakin oli. Vertaistuen arvo oli suurta viikon aikana, lohdullista oli nähdä ja kuulla, kuinka muillakin osataan, eikä vain meillä. Uusia keinoja arjen sujuvoittamiseksi tuolta ei kuitenkaan saanut, tulikin jo sellainen olo, että kaikki mahdollinen on jo testattu.
Loppupalaverissa sanoinkin, että jos olisimme pari vuotta sitten tänne päässeet, olisimme hyötyneet aivan eri tavalla kurssista.
Kotimatkalla käytiin syömässä....
Ennen kurssia itselleni taisi tulla jonkinlainen loppuunpalaminen. Tämä arki kaikkine haasteineen, olematon vapaa-aika, kuopuksen veriarvojen aiheuttama säikähdys, sekä oman terveyteni ongelmat olivat yksinkertaisesti liikaa. Onneksi sain lopulta järjestettyä vapaaillan itselleni, ilman sitä en olisi kyennyt lähtemään koko sopeutumisvslmennuskurssille.
Nyt on olokin taas vähän inhimillisempi. Jatkossa täytyy yrittää pitää huolta itsestä, mutta kovan työn takana se on. Minä kun olen oppinut pistämään kaikki muut aina itseni edelle ja unohtanut arvostaa omaa hyvinvointiani, tai itseäni ihmisenä.
Kakkosen kanssa saimme tutkimukset Adhd:n osalta käyntiin vihdoinkin! koulupsykologi lähetti meille lomakkeen täytettäväksi ja opettajalle omansa, kuun vaihteessa meillä onkin jo lääkärille aika. Vähän jännittää kuinka käy.
Kakkonenhan on nyt tehnyt täysin stopin läksyjen teossa. Kahteen tai kolmeen viikkoon hän ei ole tehnyt yksiäköön matikan läksyjä, eikä muissakaan taida olla kehumista. Tunnen itseni täysin avuttomaksi, miten ihmeessä voi lapsi noin täysin kieltäytyä. Ollaan juteltu, on koitettu hyvällä ja pahalla, mutta tuloksetta. Mitään ei vain tapahdu.
Toivon todellakin, että saisimne jotain apua tähän ongelmaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti