Muuttoviikko

Nyt alkaa olla muutto niin lähellä, ettei ole ehtinyt yhtään kirjoittelemaan. Ollut päivät sellaista haipakkaa, että hyvä kun on ehtinyt hengittää. Maanantaina käytiin vielä lasten kanssa Funparkissa, kun sinne oli luvattu kesälomalla mennä, joten lupaus oli pakko lunastaa, kun lomaa vielä on jäljellä.

Siskoni lähti Funparkiin kaveriksi, kun miehellä eivät työt antaneet periksi, että olisi päivän ollut pois, edes viikonloppuna. Automatka tuntui ikuisuudelta, vaikka meillä kilometreissä mitaten niin pitkä matka ollutkaan. Pitkältä sen sai tuntumaan Nelosen ja Vitosen koheltaminen. Irrottelivat itseltään ja toisiltaan turvavöitä, minkä vuoksi jouduimme jatkuvasti pysähtymään. Onneksi loppupäivä meni hyvin ja kotimatkalla pojat nukahtivat saman tien kun auto lähti Ideaparkin pihasta.

Tiistaina olikin vihdoin aika neurologille vitosen päänsärkyjen vuoksi. Todettiin, että muuten on terveen ja virkeän oloinen poika, eikä näin päälle päin kyllä mikään näytä olevan vialla. Koska päänsärkyjä kuitenkin on usein, päätettiin ottaa magneettikuvat poissulkemaan esimerkiksi kasvaimen mahdollisuus.

Tiistaina kävimme myös uudella koululla täyttämässä papereita, jotta lapsemme pääsevät aloittamaan koulun ensi keskiviikkona. Ensi viikolla pitää vielä soitella Kakkosen ja Kolmosen opettajille. Kakkosen opettajan kanssa pitää keskustella erityisopetuksen tarpeesta, kun tokaluokalla tarvitsi erityisopetusta matikassa.

Kolmosen opettajalle taas pitää puhua aistiyliherkkyyksistä jotka varmasti näkyvät koulumaailmassakin jossain määrin. Eniten huolta aiheuttaa ruokailut, sillä Kolmosella tuottaa suuria vaikeuksia monien ruokien nieleminen. Esimerkiksi lihat tuntuvat hänestä jäävän kurkkuun kiinni, eikä saa nielaistua, vaikka miten yrittäisi. Kyse ei ole siitä, etteikö tykkäisi ruuasta, sillä usein pureskelee ja imeskelee ruuan maut, mutta nielaiseminen ei vain onnistu.
Haluan varmistaa, ettei ruokailuissa koulussa pakoteta syömään, sillä pakottamalla asiasta saadaan aikaan vain suurempi ongelma.
Toivon mukaan nyt uudella paikkakunnalla pääsemme si-häiriöihin erikoistuneelle toimintaterapeutille, tänään juuri sain toimintaterapeutilta tiedot keneen ottaa yhteyttä.

Eilinen ja tämä päivä onkin mennyt pakkaillessa ja siivotessa. Tuntuu, ettei tämä tavara lopu koskaan, koko ajan löytyy lisää ja lisää... 

Pisteenä iin päälle meiltä hajosi auto, miehen viedessä kaatopaikalle tavaraa. Onneksi oli jo kotimatkalla, kun alkoi kuulua kamala ääni konehuoneesta. Jossain välissä miehen pitää ehtiä sekin tutkimaan. Muuttoautokin täytyy jostain hankkia, sillä miehen työautossa ei ole vetokoukkua ja jollain pitäisi saada vaunu ja peräkärrykin vedettyä uuden kodin pihaan.

Ensi viikolla on kauan odotettu sopeutumisvalmennuskurssi alle kouluikäisten ADHD-lasten perheille.  Todella mielenkiinnolla odotan kurssia!